Otsikko

itsestäni

Olen ollut pitkään kiinnostunut erilaisista romu- j kierrätysmateriaaleista, varsinkin metallisista esineistä. Tapanani on silloin tällöin käydä romujen kierrätyspisteissä ja tarkkailla josko sieltä olisi jotain sopivaa materiaalia töitäni varten. Usein esineet ovat jo itsessään taideteoksia ja antavat hyvän lähtökohdan uusille ideoille.

Figuurit ovat kuitenkin olleet pääosissa näyttelyni teemoista, vaikka olen myös pitänytg näyttelyjä, jotka teemaan liittyen ovat käsitteellisiä ja muodosuneet erilaisista kierrätysesineistä. Lapinlahden Taidemuseossa pitämäni näyttely "Kilpailukyky" oli juuri sellainen. Olen pitänyt myös "Romutaide"-kursseja Portaanpään kansanopistolla Lapinlahdella.

Olen karheitten töiden tekijä. Pidän epätasaisista ja ruostuneista pinnoista. työni ovat näennäisesti keskeneräisiä. suuret figuurit ovat muodostettu  ruosteisista raudan ja pellin paloista ja hitsatusta rungosta. Tekniikka on sinällään aikaa vievä. Lopullisen muodon, liikkeen ja jännitteen saaminen vaatii usein teoksen osittaita purkamista ja uudelleen rakentamista.

Tällä haavaa asun Kiuruveden Honkarannassa vanhassa kyläkauåassa, jossa minulla on hyvät työskentelytilat. Vaimoni Mirjami on usein töitteni lähtömallina. Kuvnveistoon innostuin  1980-luvulla, josta alkaen kävin useilla kursseilla. Myös Kuusamon kansanopisto ja kuvanveistäjä Terho Sakin kurssit ovat tulleet tutuiksi. Alkuun tein erilaisia valutöitä kipsistä, betonista ja pronssista. Myöhemmin olen opiskellut onntobetonivalutekniikkaa, jota olen myös itse opettanut kursseilla . Rauta on osoittautunut kuitgenkin mielenkiintoisemmaksi materiaaliksi.

Olen toiminut myös taidekriitikkona ja kuulun Suomen Arvostelijaliittoon (SARV). Minulle näyttelyiden tärkein asia on teosten taso enkä suinkaan tuijota vain ansioluetteloon.

 

Terveisin Jussi Aulis